sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
Asukasilta tiistaina 3.4.2012
lauantai 21. tammikuuta 2012
Putkiremontti etenee aikataulussa
lauantai 26. marraskuuta 2011
Yhteen hiileen
Isännöitsijän kirjelmöinti osakkaille on käsitelty hallituksen kokouksessa 23.11.2011. Isännöitsijä on saanut hallitukselta kirjallisen vastineen kirjeeseensä. Asiat on nyt yhdessä sovittu ja töitä jatketaan yhteisymmärryksessä. On tärkeätä, että tiimi pelaa yhteen ja jokaisen omaa erityisosaamista arvostetaan ja sitä hyödynnetään.
On myös hyvä todeta, että suunnittelijoille lähtötietona annetut sähköiseen muotoon teetetyt piirustukset on aikanaan tilattu mittatarkistuksin wc- ja kylpyhuonetilojen osalta. Nyt kun ensimmäiset linjat on katselmoitu, on projektin johtajan mukaan kaikki ollut näiltä osin kunnossa ja asioista on sovittu hyvässä hengessä.
Hallitus muistuttaa vielä, että putkiremonttiin liittyvissä asioissa on tiedottamisen päävastuu urakoitsijalla. Positiivisella asenteella onnistutaan, kuten Hannu Andersson totesi 9.11.pidetyn info-tilaisuuden päätteeksi.
torstai 17. marraskuuta 2011
OVL:n sivuilla asuntoportaali auki
Ohjeet löytyvät osakaskansoista kohdasta 8 (käyttäjätunnus ja salasana). Pääset taloyhtiön omalle sivustolle: http://www.ovltekniikka.fi/asukaspalvelut
Käy tutustumassa. Sieltä löytyy kaikenlaista tärkeätä remonttia koskevaa tietoa ja oheismateriaalia.